Nojaa, asiaan. Olen laihtunut, olen turvonnut.
Olen laihtunut:
Painoni on pudonnut ja vatsani läskimakkarat pienentyneet, kohta kesä on täällä ja pienien vaatteiden ja ohuitten kerroksien aika on täällä.
Käytiin eilen Hänen ja ihmisten kanssa Töölön kirjaston takana ottamassa aurinkoa ja juotiin mahtavaa litkua nimeltään kalja. Minä paloin Hän paloi, kaikki paloimme.
Olen turvonnut:
Oksennan keskimäärin kaksi kertaa päivässä. Tämä päivittäinen oksentelu alkaa jo äkyä hieman poskien turvotuksena ja silmäni verestävät todella paljon.
En pysty syömään yhtään mitään ilman kammottavan valtavaia tunnontuskia ja oksentamispakkoa. Aikaisemmin kaikkt ns. terveellinen meni ja pysyi alhaalla. Nyt jopa banaanin syöminen on todella pelottava ajatus sillä pelkään jääväni ruokapsykoosiin ja syödä itseni valtavaksi valaaksi. Vaikkakin se vaatii useita ruokapsykooseja jotta muuttuisi valaaksi niin minä todella ajattelen näin että yksikin tavallinen ateria saattaa laukaista minussa kemiallisen reaktion ja turpoan 230 kiloiseksi fatmamaksi ja kuolen rumana ja yksinäisenä.
Töissä on mennyt todella hyvin, lukuunottamatta muutamaa vittupää päivää jolloin asiakkaat ovat perseestä, minä olen perseestä, työkaverit ovat persesstä ja etenkin Hän on perseestä. Mutta kenellä ei olisi tällaisia päiviä...se on ihan normaalia eikö?
Oksennan nykyään töissäkin ja sen on vähän noloa koska minulta tulee verta nenästä kun oksennan paksua oksennus massaa.
Tänään ei onneksi ole melkein yhtään ruokaa kaapeissa...weetabix saa olla päivän ravinto. Olen nyt täällä Hänen luonaan mutta on varmaan pakko mennä kotiin vähän jumppaamaan....120 kaikkea.
"Sitten kun olen laiha"
 |
 |
Mutta minulla on pienen pieni ongelma.
 |
| Elämäni on yhtä himoa ja kieltämistä... |
 |
| Tällaisesta minä uneksin päivisin... |
 |
| ...ja näistä vähn myöhemin... |
 |
| ....tämä on mielssä sitten loppupäivän.... |
| Mutta tämä on tärkeämpää. I needs dis. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti