15.

Tänään olen äitini luona. Yksin. 
  Viimeiset kaksi tuntia ovat olleet jatkuvaa ravaamista keittiöstä vessaan, yhä uudestaan ja uudestaan. Riisimuroja, jogurttia, sämpylää, vohveleita, jäätelöä ja Etta Jamesia. Olo on ihan kamala, järkyttävä.
  Eilen oli pakko lähteä Hänen luotaan, ei minun itseni takia vaan hänen takiaan, jotta hän saisi olla yksin. Olen kuin tunkeilija ja loinen muitten elämässä. Kodittomuus on perseestä. Kun saan asunnon aion sulkeutua sinne viikoksi jotta kenenkään ei tarvitsisi kestää tarpeetonta seuraani ja minä saan olla ihan yksinäni, puuhata mitä haluan, tanssia yksin boksereissa ja villasukissa. Yksinäisyys on todellakin aliarvostettua. 
  Jollakin tapaa toivon että voisin kertoa lähimmilleni tästä blogista. Ainakin Hänelle. Ei kukaan kuitenkaan ymmärtäisi. Minun on pakko tehdä näitä asioita. Nämä kauheat rutiinit ja sessiot pitävät minut järjissäni. Jos kertoisin kenellekkään tästä se olisi kuin sanoisin "tässä ota ja katso rumimpaan osaan sieluani, nauti siitä, kauhistele sitä mutta älä tee asialle mitään" eikä niin voi tehdä. 
  Jokanen uusi päivä on edeltäjäänsä ahdistavampi. Jokainen uusi päivä on elämäni kamalin. No tuo nyt ei ole aivan totta, on ollut hirveämpiäkin päiviä. Päiviä jolloin toivon auton ajavan ylitseni tai että liukastusin suihkussa ja taittaisin niskani. En voisi ikinä tappaa itseäni mutta se ei tarkoita ettenkö välillä toivoisi kuolemaa. 
  Tiedättekö kun jotkut ihmiset näkevät päivä unia uusista kengistä tai lotto voitosta, minä näen päivä unia omasta kuolemastani. Kuvittelen kaikki pienimmät yksityiskohdat tarkkaan. Materiaali on erittäin vaihtelevaa, joskus olen rikoksen uhrina esim. minut tapetaan tai joskus yksinkertaisesti vain katson yksin elokuvaa ja tukehdun popcorniin. Näen, kuulen ja tunnen kuinka kaikki tapahtuu kuin olsi hidastetussa elokuvassa. Mielikuvitukseni pelottaa minua.  
  Nämä tekstit ovat erittäin yhteenkuulumattomia. Ei mitään järkeä, pelkkää ölinää mitä päässäni kuuluu. Yksittäisiä ajatuksia jotka hyppäävät jatkuvasti aiheesta toiseen. Eihän näitä kukaan kuitenkaan lue, joten ei varmaan haittaa. 

  Hän tietää kyllä blogista mutta en usko nänen lukeneen tätä, muuten hän varmaankin katkaisisi kaikki yhteydet minuun. Kuka nyt hullun kanssa hengaisi. Toivon todellakin että hän ei ole lukenut eikä tule koskaan lukemaan. Ehkä joku päivä kerron jollekkin kaiken ja hyväksyn seuraukset. Mutta Hän ei todellakaan ole oikea henkilö siihen.

  Olen kyllä kertonut monille sairastavani bulimiaa, yleensä päissäni, ei kukaan ota sitä tosissaan. Tai sitten he eivät osaa suhtautua asiaan joten he kohauttavat vain olkiaan ja hymähtävät "ymmärtävästi" vastaukseksi. 
  Parannus lauseet ovat kyllä välillä huvittavia. Typerät ihmiset jotka eivät tiedä mistä puhuvat.

"Hey! Lopeta tollanen, et oo yhtään lihava. Ihan tyhmää, tyhmät tekee tollasta. Safka on vitun jees!!"

   No shit! Minä jos kukaan tietää että "safka on vitun jees". En vain kestä sitä syömisen jälkeistä tunnetta. Pelkään lihomista niin paljon että jokainen tavallinen ateriakin on muuttumassa sietämättömäksi. 
  Aikaisemmin kaikki ns. tavalliset ruokailut eivät aiheuttaneet mitään ongelmia. Nyt kun ahmatti on päässyt valloilleen melkein joka päivä, vaikka oksennankin kaiken pois lihon aivan varmasti kuitenkin, en voi syödä enään normaalisti muitten seurassakaan. 
  Vartaloni alkaa voida todella huonosti. Oksettaa kokoajan ja turvaruuatkin ovat alkaneet haluta tulla ylös, vatsa on älyttömän kipeä ja hengityskin tuntuu pahalta kun kurkku on niin turvonnut välillä. 

NOTHING TASTES AS GOOD AS SKINNY FEELS

XOXO.